Kovanen
Capital.

 
 
water2.jpg
 
 

Yritys

Kovanen Capital Oy on vuonna 1978 perustettu perheyritys, joka toimii family office -sijoitusyhtiönä. Perheyhtiön juuret ovat Kovasen kuljetuspalveluissa. Vuonna 2017 yhtiö myi niin Kovasen henkilökuljetusliiketoiminnan kuin elintarvikelogistiikkaan erikoistuneen Kovanen Logistics Oy:n.

Kovanen Capitalin liiketoiminta koostuu pääoma-, kiinteistö- ja pörssisijoituksista. Lisäksi Kovanen Capital tarjoaa eri toimijoille elintarviketerminaaleissaan logistiikkapalvelua. Suorissa sijoituksissa perheyritys tavoittelee pääomasijoittajana aktiivisen omistajan roolia palvelualan kasvuyrityksissä tarjoten kohdeyrityksille fyysisen pääoman lisäksi henkistä pääomaa.

Arvot ohjaavat tekemistä

Perheyrityksen liiketoiminta on vaihtunut, mutta DNA on pysynyt samana. Yrityksen tavoitteena on olla mukana rakentamassa nautinnollista huomista perusperiaatteitaan kunnioittaen. Kovanen Capitalin arvot ovat liike, nautinto, yhdessä ja can do! Liike kuvaa niin yrityksen toiminnallisia juuria kuin tapaa toimia. Perheyritystä pidetään jatkuvasti liikkeessä kehittäen toimintaa edelläkävijänä ja katsoen pitkälle eteenpäin jatkuvuus silmällä pitäen. Dynaamisen toiminnan lisäksi liike kuvaa myös sporttista asennetta ja kykyä nopeaan toimintaan. Nautinto tarkoittaa laadukasta ja nautinnollista tekemistä, jota tarjotaan myös muille: hyvinvointia, ylellisyyttä, elämyksellisyyttä ja tinkimättömyyttä. Yhdessä tekeminen on yrityksen pääperiaatteita - niin perhe, henkilöstö, asiakkaat, sidosryhmät kuin muut kumppanit ovat keskiössä. Uskomme win-win -kumppanuusajatteluun, pitäjänteisiin yhteistyömalleihin, vastuulliseen tekemiseen sekä toisensa auttamiseen ja kunnioittamiseen. Can Do! -arvona kuvaa yrittäjähenkistä asennettamme ja tahtoa pystyä suoriutumaan tehtävästä kuin tehtävästä. Kaikki on toteutettavissa, kun asenne on kunnossa. Jopa hullun rohkeat tavoitteemme lähtevät aina asiakaslähtöisestä ajattelusta. Palvelualttiuteen kasvaneena uskomme, että rohkeus ja positiivinen hulluus johdattaa eteenpäin.

 

 
 

”Perheyrittäminen on
matkustanut läpi elämäni”

Heikki Kovanen  |  Founder

 
rock2.jpg
 
 

Perheyrityksemme matka

Yhdestä taksista Suomen suurimmaksi

Perheyrittäminen on matkustanut läpi elämäni. Ensimmäiset yrittäjäaskeleet otin jo lapsuuden kodissa, jossa minut kasvatettiin osaksi yrittäjän arkea. Oma yrittäjämatkani alkoi opiskeluaikana vuonna 1978, kun ajoimme veljeni kanssa yöt taksia. Isäni opetti, että yhtiötä on pidettävä jatkuvasti liikkeessä, mikä on kuljetusyhtiölle sananmukaisestikin välttämättömyys. Yrityksen toiminta kasvoi usean ajetun kilometrin myötä aina Suomen suurimmaksi täyden palvelun kuljetusyritykseksi. Lisäksi perheyrityksemme kehitti erillisenä liiketoimintana elintarvikelogistiikkayhtiö Kovanen Logistics Oy:n.

Rattia on käännetty niin autossa kuin toiminnassakin. Vuonna 2011 yritys muuttui sukuyrityksestä perheyritykseksi ostaessani veljeni perheineen ulos toiminnasta. Samassa yhteydessä aloitimme sukupolvenvaihdoksen tyttärilleni Eevalle ja Hannalle. Käynnistimme kasvulle ja laadulle vaadittavat kehitystoimet. Yrityksen ratin taakse saimme rinnallemme karttureiksi hallitusammattilaiset. Selkeä strategia ja brändi toimivat karttana ohjaten henkilöstöämme tuottamaan asiakkaille korkealaatuisia matkaelämyksiä. Toiminnan lähtökohtana oli asiakkaiden tarpeiden kuunteleminen ja odotusten ylittäminen — tästä sloginimme “JOTAIN ENEMMÄN”.

Liikkeellä muutoksessa

Valmistauduimme ratin takana niin elintarvikealan kuin henkilöliikenteen markkinamuutoksiin. Kovanen Logistics Oy myytiin alkuvuonna 2017 LTP Logistics Oy:lle sopivan jatkajan löydyttyä. Perheenä halusimme keskittyä henkilöliikenteen kehittämiseen.

Lakimuutoksen ja teknologiakehityksen myötä henkilöliikenne eli merkittävässä markkinamuutoksessa. Uskoimme, että vahva brändimme menestyy, kun investoi kehitykseen ja kasvuun. Vastaan tuli kuitenkin rajallisuuteemme. Etsimme mallia, jolla voimme taata rakentamallemme yritykselle kasvun ja jatkuvuuden markkinajohtajana. Kesäkuun 2017 käänsimme rattia ympäri, kun Pohjoismaiden johtava taksiyhtiö Cabonline osti Kovasen brändin ja henkilökuljetusliiketoiminnan. Katsoimme, että Cabonlinen resurssit, digiosaaminen ja kansainvälisyys mahdollistavat Kovasen kasvun ja kehittymisen. Samalla mahdollistui suunniteltu kasvuyhteistyö Mankkaan Taksin kanssa.

Kaupan myötä olimme innostuneita jatkamaan Kovasen kasvumatkaa uudelle tasolle. Uuden omistajan brändijohtaminen poikkesi kuitenkin intohimostamme viedä Kovasta eteenpäin. Koimme, että on aika siirtyä uusien mahdollisuuksien pariin ja luovuttaa perheen kuljetusliiketoiminnan avaimet eteenpäin. Lämmöllä muistamme Kovasen vanhaa henkilöstöä, asiakkaita ja sidosryhmiä ensiluokkaisesta matkaseurasta. Bensaa on virrannut suonissamme, sillä omistauduimme ja annoimme Kovaselle matkan aikana kaikkemme. Ylpeänä saimme jättää Kovasen brändin sen ollessa markkinajohtaja ja paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin.

Perheyrityksemme uusi suunta

Vaikka matkamme Kovasen brändin ratin takana on perheeltämme ollut jo hetken maalissa, perheeni yritysmatka ei suinkaan päättynyt tähän. Halusin olla yrittäjänä se, joka ei pelkää muutosta, vaan pysyy vauhdissa ja katsoo eteenpäin pitäen yritystä liikkeessä.

Nyt 45-vuotiaan perheyrityksemme matka on jatkunut family officena Kovanen Capital Oy -nimellä. Keskiössä ovat olleet edelleen yrittäjämatkamme mukaiset arvot. Yhtiön salkusta löytyy edelleen terminaalikiinteistöjä, joissa tarjoamme logistiikkapalveluita sekä suoria pääomasijoituksia, joissa olemme aktiivisesti olleet ohjaamassa brändien kasvua ja tuottamassa laadukasta palvelua. Uudistunut Kovanen Capital on ollut pääomasijoittajana mukana vauhdittamassa niin vuokravenebisnes Skipperin kuin tulevaisuuden toimistopalveluita tuottavan Innovation Home:n kasvumatkaa. Teimme sijoitusyhtiönä ensimmäisen exitin myydessämme koko omistuksemme Skipperistä (07/2023). Yhtiömme etsii nyt strategian mukaisesti 1-2 growth-sijoitusta kannattavan kasvun omaaviin palveluyrityksiin.

Perheemme toinen sukupolvi on nyt operatiivisissa puikoissa ja päävastuussa nyt myös omistajina, kun saatoimme sukupolvenvaihdoksen tyttärilleni maaliin syksyllä 2022. Kolmas sukupolvi on merkki jatkuvuudesta, jota haluamme vaalia. Katse on kauas tulevaisuuteen, perheyrityksemme matka jatkuu.

Matkaterveisin,

Heikki Kovanen
(1. sukupolvi, hallituksen pj)

 
heikki_small-241x300.jpg
 
 

Yhteystiedot

forest2.jpg
 

Kovanen Capital Oy

www.kovanencapital.fi

Käyntiosoite:
c/o Innovation Home Kamppi
Kansakoulukatu 3
FIN 00100 Helsinki

Laskutustiedot:
Operaattori: Apix Messaging Oy (003723327487) Verkkolaskutusosoite: 003723470929
OVT-tunnus: 003723470929

Huom! Vastaanotamme ainoastaan verkkolaskuja!

Y-tunnus: 2347092-9
Aputoiminet: Kovanen Advisor/ Family Business Kovanen
Entinen nimi: Kovanen Yhtiöt Oy

linkedin.com/company/kovanen-capital

Heikki.jpg

Heikki Kovanen

Chairman of the Board, Partner
0400400700
heikki.kovanen@kovanencapital.fi

linkedin.com/in/heikkikovanen

Eeva+Profiilikuva.jpg

Eeva Kovanen

CEO, Partner
0400999444

eeva.kovanen@kovanencapital.fi

linkedin.com/in/eevakovanen

Hanna Honkasalo

Markkinointi ja viestintä, Partner
0400999555

hanna.honkasalo@kovanencapital.fi

linkedin.com/in/hannahonkasalo

 

Kovanen
Capital.

 
wood.jpg